Nato ei pelasta Suomea

Käsittelin edellisessä kirjoituksessani ”Kuka puolustaa monikulttuurista Suomea?” sitä, miten massamaahanmuutto ja monikulttuurisuusideologia rapauttavat Suomen omaa maanpuolustustahtoa. Sama ongelma koskee kuitenkin koko Natoa – ja juuri siksi liittouman tuomaan turvaan ei voi sokeasti luottaa.

Jos jonkin Nato-maan sisäinen koheesio ja sitä myöten sen oma maanpuolustustahto on jo pitkälti vesitetty massamaahanmuuton, monikulttuurisuuspolitiikan sekä kansallisen identiteetin ja kulttuurin alasajon seurauksena, niin kuinka todennäköistä on, että sen maan sotilaat ovat riittävässä määrin valmiita uhrautumaan puolustaessaan jonkin toisen Nato-maan monikulttuurista yhteiskuntaa?

Tosiasiassa useat Nato-jäsenmaat ovat sisäisesti niin hajanaisia, että niiden todellinen sotilaallinen kyky on paljon pienempi kuin paperilla. Erityisesti Länsi- ja Pohjois-Euroopan maat kärsivät tästä ongelmasta. Tämä on yksi Naton vaietuista heikkouksista.

Monikulttuurisuuspolitiikka ei vain heikennä yksittäisen maan sisäistä puolustuskykyä, vaan tekee koko liittouman uskottavuuden kyseenalaiseksi. Jos edes oma maa ei enää tunnu omalta, miksi kukaan lähtisi puolustamaan jonkin toisen maan vierasta monikulttuurista yhteiskuntaa?

Suomelle tämä tarkoittaa, että oma maanpuolustustahto on absoluuttisen kriittinen: Suomi ei voi luottaa siihen, että joku muu tulee puolustamaan sitä, jos se ei ole itse siihen valmis.

Kun monikulttuurisuus heikentää Nato-maita ja samanaikaisesti suomalaisten tahtoa puolustaa Suomea, Suomi on vaarallisessa tilanteessa – vaikka se olisikin Natossa.

Suomalaisten on viimein herättävä siihen, että maahanmuuttopolitiikka ja monikulttuurisuus eivät ole vain yksi politiikkakysymys muiden joukossa.

Ne ovat eksistentiaalinen uhka Suomen maanpuolustustahdolle.

Kaikki muut Itä-Euroopan maat tajusivat tämän jo aikoja sitten. Siksi ne ovat toistaiseksi välttäneet ne maahanmuuttopolitiikan virheet, jotka Länsi-Eurooppa on tehnyt.

Entä Suomi? Päätti tässäkin asiassa lähteä Ruotsin tielle – siis sen maan, jossa maahanmuuttopolitiikka on maan kokoon suhteutettuna ollut Euroopan epäonnistuneinta.

Kun suomalainen identiteetti, yhteinen historia ja kulttuuri murennetaan ”monimuotoisuuden” nimissä, ei jää enää mitään konkreettista, minkä puolesta olisi järkevää taistella. Abstraktit iskulauseet, kuten ”monikulttuurinen Suomi” tai ”eurooppalaiset arvot”, eivät kanna sotilaan taistelutahtoa – varsinkaan kun suomalaiset havahtuvat siihen, että näihin iskulauseisiin uskovat vielä vähemmän ne omissa kulttuureissaan pitäytyvät maahanmuuttajat, jotka jäävät hädän tullen kotirintamalle.

Ne, jotka monikulttuurisuuspolitiikkaa ajavat – olkoot heillä kuinka kalliit mittatilauspuvut päällään ja maireat hymyt kasvoillaan – eivät ole Suomen ja suomalaisten asialla. He ovat hajottaneet juuri ne siteet (koti, kulttuuri, yhteinen kohtalo), joiden varassa kansakunnat ovat läpi historian kyenneet puolustautumaan.

Ilman sisäistä koheesiota ei ole kestävää maanpuolustustahtoa.

Ja ilman maanpuolustustahtoa ei ole Suomea.

Maailman sinisilmäisimmän kansan olisi viimein aika herätä – tämä ei ole enää mielipidekysymys.

Se on olemassaolokysymys.