Liberalismi ei kiellä perhettä – se tekee siitä valinnaisen
Miksi liberalismi ei kiellä perhettä, kulttuuria tai kansakuntaa lailla, vaan tekee niistä valinnaisia ja toissijaisia – ja miksi juuri se heikentää ne.
Liberaaleilta saa usein kuulla väitteen, ettei liberalismi kiellä perhettä, ystävyyttä, kulttuuria tai muita orgaanisia, itseohjautuvasti syntyneitä yhteisöjä.
Tämä pitää paikkansa vain pintapuolisesti. Liberalismi ei yleensä kiellä orgaanisia yhteisöjä lailla – eikä oikeistoliberaalin kohdalla useinkaan edes sanoin (”älä perusta perhettä”); vasemmistoliberaaleilla saattaa jälkimmäisen osalta tosin olla jo toisenlainen ääni kellossa. Virhe on kuitenkin siinä, että väite sekoittaa sallimisen ja rakenteellisen edellyttämisen.
Liberalismi ei estä orgaanisia yhteisöjä samalla tavalla kuin kieltolaki esti viinan juonnin. Se tekee niistä valinnaisia, yksityisiä ja toissijaisia. Juuri siksi ne heikkenevät.
Liberalismin perusyksikkö ei ole perhe, suku, kylä tai kansakunta. Perusyksikkö on oikeudellisesti konstruoidun sopimuksen solmija: yksilö, joka valitsee. Yhteiskunta kuvitellaan sopimukseksi, jonka ”vapaat yksilöt” tekevät. Markkinat – jotka itsessään nojaavat liberalismin oikeudellisiin fiktioihin – ja oikeusjärjestelmä ovat tämän sopimuksen jatkeita.
Kun julkinen järjestys rakentuu sopimukselle ja markkinoille, orgaaniset siteet menettävät suojansa. Niistä tulee ”yksityisiä valintoja” muiden joukossa. Valtio ja markkinat ottavat hoitaakseen tehtäviä, jotka aiemmin kuuluivat perheelle ja paikallisyhteisölle. Tulos ei ole kielto, vaan korvautuminen.
Liberalismi ei siis kiistä orgaanisia yhteisöjä paperilla, mutta se kieltää niiden objektiivisen aseman. Kun perhe, kulttuuri ja sukupuoli ovat vain valintoja muiden joukossa, ne eivät enää kanna yhteiskuntaa. Silloin tilalle tulevat sopimus, markkina ja valtio – juuri ne konstruktiot, joiden varaan liberalismi on rakennettu.
Aristoteelinen näkemys on, että tietyt asiat eivät ole vain mukavia vaihtoehtoja, vaan ihmisen kukoistuksen luontaisia ehtoja. Jos jokin on objektiivisesti hyvää, sitä ei voi kohdella samalla logiikalla kuin harrastusta tai kulutusvalintaa. Liberalismi tekee kuitenkin juuri niin: saat valita perheen – tai olla valitsematta. Saat valita kulttuurin – tai olla valitsematta. Saat valita sukupuolen, kansalaisuuden, uskollisuuden.
Kun kaikki keskeiset siteet muuttuvat valinnaksi, jäljelle jää relativismi:
- eri kulttuurit ovat ”makuasioita”
- kansalaisuus on muodollinen proseduuri
- sukupuoli on identiteetti
- perhe on sopimus
- ystävyys on hyötyverkosto
Tämä ei ole ”neutraalia”, vaan väite siitä, ettei ole olemassa ihmisluontoa, jolla olisi pysyviä päämääriä.