Huxleyn visio kuvaa lännen nykytilaa osuvammin kuin Orwellin visio
Miksi ”Uljas uusi maailma” kuvaa läntistä liberalismia paremmin kuin ”1984” – pehmeä totalitarismi nautinnon ja relativismin kautta.
Aldous Huxleyn ”Uljas uusi maailma” on edelleen aliarvostettu teos, jos sitä vertaa toiseen paljon enemmän huomiota saaneeseen dystopian klassikkoon eli Orwellin ”1984” -teokseen.
Nimittäin Huxleyn visio kuvaa paremmin läntistä liberalismia: managerialistista eliittiä ja sen synnyttämää ”pehmeää totalitarismia” kuin Orwellin kuvaama ”kova totalitarismi”.
Orwellin totalitarismissa valtio hallitsee absoluuttisella valvonnalla, propagandalla ja fyysisellä pakolla. Orwell projisoi (toki perustelluista syistä) Neuvostoliiton kaltaisen kovan totalitarismin liberalismiin, vaikka lännen tyrannia on pehmeää (vapaaehtoista, taloudellista ja sisäistettyä).
Liberaali managerialistinen eliitti ei aina tarvitse kovaa pakkoa: se relativisoi moraalin ”subjektiiviseksi valinnaksi”, mikä johtaa rappioon sisältäpäin. Tässä mielessä Rooman valtakunta (jossa relativismi rapautti imperiumin sisältä) on osuvampi analogia lännen nykytilalle kuin Neuvostoliitto tai Pohjois-Korea.
Huxleyn ihmiset ovat kyllä ”vapaita”, mutta juurettomia, sidottuja kulutukseen ja nautintoon, mikä nostaa aikapreferenssiä ja tuhoaa perinteet.
Onnellisuuden tavoittelu on Huxleyn teoksessa pehmeän totalitarismin ydinmekanismi, mikä tekee tyrannian lähes näkymättömäksi ja tehokkaaksi. Kun onnellisuus ei ole enää aristoteelista luonnollista kukoistusta osana orgaanisia yhteisöjä, vaan puhtaasti vain yksilön subjektiivinen tavoite, siitä tulee nautinnon maksimointia ja lopulta keinotekoista: soma-huume, hypnopedia (ehdollistaminen unta manipuloimalla) ja kulutus pitävät ihmiset tyytyväisinä ilman syvyyttä.
Alamaiset eivät kapinoi, koska heidät on ehdollistettu pitämään vapautta myönteisenä asiana ja yksilön subjektiivista onnellisuutta ainoana tavoitteena: vapaus on ”nautintoa” ilman velvollisuuksia, ja tyrannia naamioidaan siten ”vapaudeksi”.
Huxley ymmärsi muita paremmin pehmeän totalitarismin salakavaluuden: hallinnolle hyödyllisin orja on sellainen, joka ei ymmärrä olevansa orja ensinnäkään, vaan uskoo elävänsä täydellisessä vapaudessa (”maailman onnellisin kansa” tuskin olisi voittamisen arvoinen titteli Huxleyn kuvaaman liberaalin tyrannian vallitessa).
Huxleyn varoitus on ajankohtainen: liberalismi ei ensisijaisesti murskaa vapaata tahtoa kollektiivisella voimalla, vaan pikkuhiljaa hedonismilla ja relativismilla.