Riittääkö vuoden 1994 EU-mandaatti enää?

Grokin arvion mukaan vuonna 1994 noin 30 % nykyisistä suomalaisista osallistui kansanäänestykseen koskien Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa, ja vain 17 % nykysuomalaisista on antanut puoltavan äänen Suomen EU-jäsenyydelle (ne silloin äänioikeutetut kansanäänestykseen osallistuneet, jotka äänestivät jäsenyyden puolesta ja ovat yhä elossa).

EU-jäsenyyden aika on ollut merkittävän ja hallitsemattoman massamaahanmuuton aikaa. EU:n toimivalta maahanmuutossa on kasvanut merkittävästi Suomen kansanäänestyksen jälkeen (esim. EU:n pakolliset kiintiöt turvapaikanhakijoille pakottavat jäsenmaita hyväksymään tulijoita ilman kansallista harkintaa, ja Schengen-alueen avoimet sisärajat helpottavat laittoman maahanmuuton leviämistä).

EU:n toimivalta on kasvanut merkittävästi myös muilla aloilla. Esimerkiksi Lissabonin sopimus (2009) vahvisti EU:n toimivaltaa energiassa, ympäristössä, oikeusasioissa ja talouspolitiikassa (esim. pankkiunioni sekä talous- ja finanssipolitiikan koordinaatio). EU on laajentunut 12:sta 27 jäsenmaahan, ja toimivalta on syventynyt aloilla kuten digitaalinen sisämarkkina (esim. DSA-asetus), ilmastopolitiikka (Green Deal 2019) ja terveyspolitiikka (COVID-19-vastaus).

EU-päättäjien pöydällä on useita säädösehdotuksia, jotka ovat suomalaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta vähintäänkin kyseenalaisia ja joihin tuskin monet EU-jäsenyyttä aikoinaan kannattaneet antaisivat nyt suostumustaan, kuten ”chat control” -asetus, digilompakot ja digitaalinen identiteetti.

EU-jäsenyys myytiin suomalaisille vuoden 1994 kansanäänestyksessä pääasiassa taloudellisena ja turvallisuuteen liittyvänä hyötynä, korostaen markkinoiden avautumista, talouskasvua ja vakautta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisessä maailmassa. Kampanjassa painotettiin, että jäsenyys vahvistaisi Suomen asemaa läntisessä yhteisössä, lisäisi vientimahdollisuuksia ja tarjoaisi suojaa taloudellisilta kriiseiltä, kuten 1990-luvun alun lamasta. Se esiteltiin ensisijaisesti taloudellisena liittona (Euroopan talousyhteisön jatkeena), ei syvänä poliittisena integraationa, joka veisi suvereniteettia esimerkiksi maahanmuutto- tai ulkopolitiikassa.

Onko demokraattisen legitimiteetin ja suvereniteetin periaatteen mukaisesti hyväksyttävää, että vuonna 1994 annettu kansanäänestyksen mandaatti Suomen EU-jäsenyydelle ulottuu kattamaan unionin merkittäviä toimivallan laajennuksia ja rakenteellisia muutoksia ilman uutta kansanäänestystä, kun otetaan huomioon, että vain noin 17 prosenttia nykyisistä suomalaisista on aikoinaan äänestänyt jäsenyydestä myönteisesti ja unionin luonne on kehittynyt noista ajoista olennaisesti?