Abortti ja radikaalin individualismin logiikka

Kun Kokoomus puoluekokouksessaan teki päätöksen tukea aborttioikeuden kirjaamista perustuslakiin, kokoomuspoliitikko Binga Tupamäki julkaisi seuraavan päivityksen X:ssä:

Oletetaan, argumentin takia, että alkio ja sikiö on yksiselitteisesti täysiä oikeuksia nauttiva ihminen. Missään muussakaan kysymyksessä yhtä ihmistä ei voi velvoittaa uhraamaan omaa kehoansa toisen pelastamiseksi. Vaikka olisi syyllinenkin hätään.

Siksi on ihmeellistä, että velvoittaisimme naisen käymään koko raskausajan läpi ja synnyttämään vasten tahtoaan. Hämmästelen sitä, kuinka ilmaisena monet mieltävät lapsen tuonnin tähän maailmaan. Olen joskus kuvaillut ystäville, että ihan kuin oletetaan, että se lapsi vain ”spawnaisi” Sims-pelin tyylisesti naisen syliin vaivatta.

Raskaus on aina terveydelle vaarallinen ja äärimmäisen vaativa tila. Joillekin tulee raskauden takia pysyviä sairauksia ja toisille se voi olla hengenvaarallinen. Plus jokaisen raskauden pitkä lista arkisista oireista.

Vaikka abortti tehtäisiin pääasiallisesti sosiaalisista syistä, on taustalla aina ehdottomasti myös raskauden aiheuttama fyysinen ulottuvuus. Eikä se synnyttäminenkään ole mikään leffoista tuttu muutama ponnistus, vaan hyvin raaka kokemus. Kaikki äidit ansaitsevat isot halauksen kun tekevät tuon rakkaudesta ja vapaasta tahdosta.

Miten oikeusjärjestelmässä, jossa ei velvoiteta luovuttamaan tippaakaan verta toisen ihmisen puolesta, odottaisimme naisen tahtomattaan uhraavan näin paljon syntymättömän takia – suurimmissa osassa tapauksista jyvän kokoisen alkion? Se on liian kallis hinta maksaa, vaikka olisi kuinka tietoinen tahansa seksin / epäonnistuneen ehkäisyn mahdollisesta tuloksesta. Abortin kategoristen vastustajien voisi olla loogisempaa jopa kieltää lailla seksi kokonaan ennen avioliittoa.

Toisaalta suhtauduin ensin hyvin kriittisesti siihen, että miten se halutaan kirjata perustuslakiin. Perustuslaki Suomessa ei ole sellainen, jossa linjataan lääketieteellisistä toimenpiteistä. Olivat ne kuinka ihmisoikeuksia hyvänsä. Otamme liikaa mallia amerikkalaisesta kulttuurista, joka muotoutuu yksityiskohtaisten oikeustapauksien myötä.

Muutenkin perustuslaki-intohimoisena (olen pohtinut väitöskirjankin tekemistä) näen suurena ongelmana liian laajan ja spesifin perustuslain. Haluan pitää huolta perustuslain rakenteista. On päivänselvää, että perustuslaillinen kirjaus muodossa ”turvataan raskauden keskeyttäminen” ei ole hyvää lainsäädäntöä.

Se miten tämä voitaisiin ratkoa, on säätämällä laajempi selvennys ihmisten oikeuksista suhteessa toisiinsa. Esimerkiksi ”ketään ei voi tahtomattaan velvoittaa luovuttamaan kehoaan tai sen osia toisen ihmisen elämän tai terveyden ylläpitämiseksi”. Tämä on periaatteellisempi kirjaus. Sellaista voin kannattaa perustuslakiin. Se keskittyy negatiiviseen vapauteen ja voi tulla hyödyksi myös muissakin epäselvissä tilanteissa kuin abortissa.

Abortin kannatus paljastaa liberaalin ideologian karuuden koko julmuudessaan.

Abortti ja liberaali ihmiskuva

Liberaali maailmankuva perustuu valistuksen fiktioihin:

• Ihminen on ”autonominen yksilö”, irrallinen atomi, joka ei ole luonnostaan sidoksissa perheeseen, yhteisöön tai kansakuntaan.
• Yhteiskunta on tyhjästä luotu ”sopimus”, ei orgaaninen jatkumo.

Näin moraali kutistuu ”vapaiden yksilöiden vapaaehtoisiksi sopimuksiksi”. Ja sopimukset voi purkaa – ainakin jos sattuu olemaan vahvempi osapuoli.

Tältä pohjalta raskaus ei ole enää luonnollinen jatkumo hedelmöityksestä eikä äidin oman lapsen kehitysprosessi, josta vanhempien tulisi kantaa vastuuta. Se on vapaaehtoinen sopimus, jossa äidin keho on alusta, johon ”vieras” alkio on tilapäisesti asettunut. Kun sopimus ei enää sovi äidille, toinen osapuoli voidaan poistaa koska tahansa.

Armoton logiikka

Tämä logiikka on armoton. Jos noudatamme periaatetta ”ketään ei voi tahtomattaan velvoittaa luovuttamaan kehoaan tai sen osia toisen ihmisen elämän tai terveyden ylläpitämiseksi” johdonmukaisesti, se johtaa siihen, ettei vanhemmilla ole velvollisuutta suojella tai hoitaa syntynyttäkään lasta, jos se vaatii heiltä aikaa, resursseja tai fyysistä uhrausta.

Monista tämä kuulostaa (vielä) järkyttävältä. Mutta se on täsmälleen samaa individualismia, jota abortin kannattajat soveltavat raskausvaiheeseen.

Kukaan ei ole täysin autonominen

Tosiasiassa ihminen ei ole koskaan täysin autonominen, vaan yhteisöllinen ja muista riippuvainen olento. Olemme pitkään haavoittuvaisia ja toisten armoilla: lapsina, sairaina ja vanhuksina. Moderni liberaali ihminen haluaa unohtaa tämän riippuvuuden ja julistaa olevansa ”self-made”. Abortti on äärimmäinen ilmaus tästä: ”Minun kehoni, minun valintani” -ajattelu on radikaalia unohtamista siitä, että jokainen ihminen on ollut pitkään täysin puolustuskyvytön ja riippuvainen toisten armosta.

Vahvemman velvollisuus suojella heikompaa ei ole vapaaehtoista hyväntekeväisyyttä vaan moraalin perusta – perusta, jolle koko länsimainen kulttuuri rakentui.

Kun liberaali ideologia hylkää tämän ja korvaa luonnollisen järjestyksen yksilön autonomialla, se ei vapauta ihmistä. Se tekee hänestä lopulta heikon ja korvattavan osan utilitaristisessa hyötylaskennassa.

Liberalismi häivyttää velvollisuudet entitlement-oikeusajattelun tieltä. Se aloittaa ”oikeuksista”, ja kun oikeuksien välille nousee väistämättä ristiriitoja, se päätyy käytännössä hyötylaskentamoraaliin – koska siltä puuttuu korkeampi objektiivinen standardi: luonnollinen laki ja yhteinen hyvä.

Abortti on radikaalin individualismin looginen lopputulema: vahvemman oikeus määritellä heikomman ihmisarvo.

Korkea aikapreferenssi ja sukupolvinarsismi

Lisäksi abortin kannattaminen paljastaa nykyajan äärimmäisen lyhytjänteisen – eli korkeaan aikapreferenssiin perustuvan – ajattelutavan ehkä puhtaimmassa muodossaan. Ihminen, joka kannattaa aborttia, unohtaa tai aktiivisesti sivuuttaa sen perustavanlaatuisen tosiasian, että hän itse sai elää. Hän sai syntyä, kasvaa, kehittyä ja tulla täysivaltaiseksi ihmiseksi juuri sen ansiosta, ettei jokin aiempi sukupolvi käyttänyt ”oikeuttaan” hävittää häntä.

Tässä on kaksi syvää häiriötä: unohdettu riippuvuus ja kiitollisuus sekä unohdettu teleologia.

Jokaisella ihmisellä on luonnollinen päämäärä (telos) kehittyä täyteen inhimilliseen kukoistukseen. Syntymättömän lapsen tappaminen katkaisee tämän kehityskaaren jo ennen kuin se on alkanut. Abortin kannattaja asettaa oman hetkellisen vahvuutensa ja autonomiansa toisen ihmisen koko olemassaolon edelle.

Tämä sama lyhytjänteisyys näkyy muuallakin:

• syntyvyyskriisissä lapset nähdään kuluna, ei tulevaisuuden investointina
• velkaantumiskulttuurissa tulevat sukupolvet maksakoot velat pois
• vanhuksista ja sairaista tulee ”taakka”.

Tämä on eräänlaista sukupolvinarsismia: ”minun aikani on juuri nyt, hällä väliä muista sukupolvista”.